V H F _P U K S U L A
History
Villaharjafarmi Puksula on toiminut monitoimitallina vuodesta 2011.
Tarkka päivämäärä siis 12.4.-11. Silloin kumminkin Puksula aloitti aivan
eri nimellä, mitä nyt: Suskun Talli.
Tällöin tallin 'the Boss' oli Susku, eli nykyinen Pami. Tallilla oli tällöin
kolmisenkymmentä heppaa. Suurin osa Kht Pikkulan ratsutilalta tulleita.
Meidän tekemät ponit olivat sukkaisia ja tussisilmäisiä, joiden harja oli
kiinnitetty teipillä. Pikkulalta saadut ratsut, eivät myöskään olleet mitään
WOW - tasoa... Mutta siihen aikaan ne olivat meistä todella ubeita!
- Kun ei oltu ikinä mitään hienoa kepparia nähtykään...
Sitten minä [eli Vimpula] aloin käymään netissä ja googlasin kepparitalli
ja keppihevonen yms. Ja silloin vasta sain aidon käsityksen siitä,
minkälaisia oikeasti HIENOT kepparit olivat. Sitten rupesin ns. salaa harjoittelemaan
ponien tekoa. No, ei ne nyt niin hienoja ollut, mitä olin netissä nähnyt, mutta hienonpia,
kuin aiemmat.
Harjoittelin, Harjoittelin, Harjoittelin, Harjoittelin,
Harjoittelin ja Harjoittelin,
kunnes hepat alkoivat jo muistuttaa oikeita hevosia.
Nimi vaihtui tuona aikana monisen monta kertaa, mutta nyt
vuonna 2013 syksyllä se vaihtui VHF Puksulaksi ja
se nimi on tullut jäädäkseen :) VHF lyhenteen keksimme itse,
koska emme halunneet käyttää massanimeä kht. Ja VHF on siis
lyhenne villaharjafarmista.
Now
Tällä hetkellä tallin nimi on siis villaharjafarmi Puksula,
joka niin kuin äsken sanoin on tullut jäädäkseen.
Puksula on siis Suomen Keppihevosyhdistyksen hyväksymä
Kasvattaja!
Kasvatamme siis poneja, eli siis shetlanninponeja,
pienoisknapstrubbereita ja muita miniponeja; esim.
falabellat, gotlanninrussit ja Suomenpalleroita, eli
Puksulan ihan omaa kasvatusrotua, jonka loimme risteyttämällä
pieniä ja pyöreitä miniponeja!
Owners
Ketkä siis omistavat Puksulan?
Puksulan omistavat kaksi Tamperelaistyttöä,
Pami & Vimpula.
Vimpula on 11 ja täyttää 12 vuonna 2014 ja
Pami piakkoin 10.
Olemme siis sisarukset.
Boksi
23.2//Otetaan boksi käyttöön. Ensiviikon aikana luvassa sivuille talliesittely ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Täällä jokaisella on vapaa mahdollisuus kysyä ja kommentoida mielipidetään, jokaisella on siis siihen vapaus. Otattehan kumminkin huomioon, että piristäisi kovasti jos kommenttisi on asiallinen. Kritiikkiäkin saa tietysti myös antaa!